Antakaa Armoa!

"Jos aina huutelee, ei ehi kuuntelee.
Pienet elämät pyörii sen ympäril, mitä muut tekee
Monet ei vissii ymmärtäny homman riskei. Sydänveri ei myyny ni nyt kokeillaan vitsei
Ei oo pois multa, ni mitä siit. Viha on liian vahva sana, sanotaan etten pidä siit.
Viisas mies sanoo: "Älä riitele hölmöjen kaa, tai vajoot niiden tasolle ja hukut niiden sekaan."
Leuat louskuu, toimis varmaan muuten, mut mun kunniani kestää teiän huutelut."
Elastinen - Suut Käy

Siiri on saapunut!

Ja niin muutti Satu, Sanna ja Sutiset muotoaan ja sai joukkoonsa Siirin, joka tietysti rimmaa hyvin muuhun seurueeseen. Siiristä tuli Siiri jo kauan ennen syntymäänsä, vaikka kuinka yritin ajatella Wilmamaisesti niin ei, Siiriltähän hän näyttää ja hyvä niin. Viralliset nimenantajaiset on elokuussa, siihen asti jännätään millanen nimirimpsusta lopulta tulee.

Ajattelin nyt kertoa kuukauden sulateltuani siitä paljon puhutusta ja pelätystä synnytyksestä omin sanoin. Moni on sitä kysellyt, että kuinkas se sitten meni ja tässä se nyt tulee. Ei sisällä rajuja yksityiskohtia eli ihan niin kovin kirjaimellisesti en aio kertoa, enkä havoinnollistaa kuvin :D

Siirihän syntyi kilttinä tyttönä täsmällisesti juuri sinä päivänä, mikä hänelle oli syntymäpäiväksi ennustettu, onhan sitä nyt pidettävä kiinni deadlinesta! Lauantaiaamuna 23.6. klo 11 hän siis saapui maailmaan ja mitä tapahtui ennen sitä on hieman hatarassa muistissa, mutta yritän. Olin ollut aikamoisen kipeä jo koko kesäkuun, en tiedä onko se sitä kuuluisaa huonoa tuuria vai mitä, mutta kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna oltiin pohjosessa Joel-serkun lakkiaisissa ja sillä reissulla niskani ns. nyrjähti eli otti nokkiinsa, ilmeisesti sai kylmää/vetoa/mitälie, mutta kipeäksi se meni. Rovaniemellä jo kävin lääkärissä sen takia ja lopulta myös moneen kertaan Jyväskylässä. Kaiken kaikkiaan en edes muista kaikkia vaiheita, mutta pahimmillaan tein 1,5h töitä, että pääsin sängystä ylös. Jonkinmoista hermokipua se oli ja sattui niin pirusti! En tiedä oliko tämä muutaman viikon kestänyt episodi ennen synnytystä sitten jonkinmoinen "kipuun totutteluvaihe" kun en jälkeenpäin osaa sanoa, kumpi oli pahempi, tämä niskakipu vaiko se itse synnytys :D

No, tuolla juhannusviikolla ne supistelut sitten alkoi. Maanantai-tiistai yönä jo valvoin melkein koko yön niiden takia ja sen seuraavankin, olin siis kipeä ja tässä vaiheessa noita oli tasaisesti läpi yön noin 15min välein ja kestivät puolisen minuuttia. Eihän sitä ihminen voi tietää, millon ne on niitä "oikeita" kipuja ja koska sinne sairaalaan pitää singahtaa. Keskiviikkoaamuna lähdettiin kuitenkin käymään tsekkauksessa, kun alkoi tuntua ettei kipujen kanssa pärjää. Tilanne oli jonkinverran edennyt ja sain päättää, lähdenkö vielä kotiin venailemaan sitä, että alkaa tosissaan tapahtua vai jäänkö sairaalaan. Kotiinhan me vielä mentiin ja kyllä sapetti sen parikymppisen hoitsun kommentti kun tehtiin siinä kotiinlähtöä "tiedätkös sinä sitten koska sinun pitää tänne tulla takaisin, ettet liian hätiköidysti lähde tulemaan?" No, sillä sekunnilla päätin, etten ainakaan tule enää kertaakaan ns. turhan takia. Juhannusaattona sitten mentiin mökille 60km päähän ja edelleen supisteli tasaisen tappavaan tahtiin ja automatkanhan oli yhtä helvettiä, sanomattakin selvää. Tuo Juhannusaattohan oli tosi aurinkoinen päivä, varmaan aurinkoisian tänä kesänä ja eihän siitä nyt ihan kauheasti kyennyt nauttimaan. Maisemat ja ilma oli kuitenkin ns. kohillaan ja näitä portaita yritin ravata ylös ja alas, jotta alkais vihdoin jotain tapahtua.

Savusaunassakin käytiin, mutta eihän siitä tainnu enää kauhean paljon kyetä nauttimaan, ainakaan ilmeestä päätellen;

Pallomaha, joka on enää muisto vain :))

Viimehetkiä enne synnytyssalia feat JuhannusPlulu

Tässä vaiheessa Uunollaki vielä nauratti :D

Iltaa kohti se meno sitten ns. karkas lapasesta ja en tiedä oliko konjakki-ryyppy se mikä laittoi pyörät pyörimään...puolilta öin lähdettiin ajamaan kotiin, jossa olin sitten vielä sitämieltä, että minähän menen nukkumaan kun väsyttää. Kävin suihkussa ja viihdyin sen jälkeen ehkä minuutin vaakatasossa ja sitten mentiin. Läksin muuten Ainot jalassa, siinä ei paljon ehtiny punnertaa mitään fiksumpaa kenkää jalkaan. Puuteria tosin laitoin nassuun ja hiuksetki taisin harjata - pötypuhetta semmoset, että synnyttämään lähtevä ei mieti meikkiä! :D No, kolmen aikaan yöllä oltiin sairaalassa ja siitä mentiinkin sitten suoraan synnytyssaliin. En kyllä edes siinä vaiheessa tajunnu, että nyt on ns. tosi kyseessä, ajattelin kai mielessäni että kohta tulee joku hoitsu kuitenkin kertomaan, että "menkäähän vielä kotiin oottelemaan ja tulkaa sitten kun ette enää pärjää siellä". No ei tullut ei. Sain kipupiikin heti ja toisen tunnin päästä. Aamukuudelta Dimitri-niminen lääkäri tuli antamaan epiduraalin (luojalle kiitos tästä keksinnöstä!) ja sitten helpottikin olotila huomattavasti ja pystyin nukkumaankin jokusen tunnin. Seiskan maissa kävi kätilö toteamassa, että "tämäpä etenee, melkeen hiukset näkyy jo" :DD - mutta jatkettiin vielä torkkumista. Ysin aikaan sitten kätilö kerto, että parisen tuntia niin homma on ohi. Siis täh, olin ihan puulla päähän lyöty. En siis edelleenkään kai tajunnu, että homma oli vähintäänkin käynnissä saatikka että se olis kohta ohi. En ollut tuohon mennessä juurikaan huutanut, kiroillut enkä raivonnut. Ähissyt korkeintaan itsekseni. Uunokaan ei saanu nauttia mistään haukkumisista tai manaamisesta, tais olla pettyny! Lopulta vähän ennen yhtätoista joku asiaankulkuva laite antoi vauvasta jonkinlaisen sydänhälytyksen, jota en itse edes tajunnut tapahtuneen. Yhtäkkiä vaan huoneessa olikin porukkaa ku pipoa ja siinä kohtaa oli vähän sellanen olo, että mitähän tässä nyt tapahtuu. Sitä ei siis sen enempää alettua selittelemään ja näin pitää tietysti ollakin. Pirren jalat sidottiin salamannopeudella sänkyyn kiinni, vauva imukupin avustuksella ulos ja niin syntyi Siiri <3

Vastasyntynyt Siiri

Onneksi ollaan Suomessa eikä missään öö...Siperiassa, ihmiset osaa hommansa ja siihen voi luottaa. Lastenlääkäri tutki vauvan heti ja totesi ettei sydänäänissä ole mitään huolestumisen aihetta ja pikkuhiljaa se väenpaljouskin huoneesta tasottui :) Ja siitä lähtien onkin sitten ihmetelty pientä Prinsessaa.

Joku viisas on kertonu, että sen kyllä huomaa koska supistukset on niitä "aitoja" ja sitten on jo kiire sairaalaan. Itse en huomannut mitään eroa noiden alkuviikon pahimpien supistusten ja noiden ns. oikeiden välillä, ilmeisen kipeä oon siis ollut koko sen viikon. Tämä siis ehkä vaikutti siihen, etten kokenut itse synnytystä mitenkään niin kovin kamalana tai kivuliaana. Synnytyksen kesto oli 14h ja risat eli se merkittiin alkaneeksi Juhannusaattoiltana klo 22. Suht helpolla taisin päästä siis, jos tuosta 14 tunnista noin 3-4h pystyin nukkumaankin. Olkoon tämä tallanen toisenlainen synnytystarina, tällasen olisin itse ainakin halunnut lukea ennen h-hetkeä. Se olis kannattanu uskoa mitä äiti sano, että synnytyshän on maailman luonnollisin asia :))

Yhden tunnin ikäinen Siiri :)

Vauvahömpötyksiä ja muita sättäämisiä

Ja niin tuli aika kaivaa tämäkin blogi esiin talviunilta, viimeisin päivitys näkyy olevan joulukuulta ja nythän on jo kesä - luoja paratkoon! No, kertonee ehkä siitä, että kevät on ollut paitsi hektinen myös sangen erityinen meilläpäin. Paljon on touhuttu niin töissä, kotona kuin harrastuksissakin. Maaliskuun puolessa välissä seurakuntamme siirtyi uusille, väljemmille neliöille Tikkakosken pusikoihin ja olemme olleet kukin tahollamme erittäin tyytyväisiä päästessämme eroon Rasinrinteen kulmista ja etenkin Arenna-yhtiöistä, joita en voi suositella yhtään enkä kenellekään! Karvaiset kaverit ovat hyvin onnellisia uudesta isosta pihasta ja tarpeeellisista telmimistiloista. Hermannia kiinnosti tänä keväänä erityisesti tulvat ja tässä suuri saalistaja Hoo Moilanen ihmettelee isoa ääntä, joka huimasta koskesta (hänen mittapuullaan) muodostui:

Jopa meikäläisellä on alkanu kiinnostaa josko tuolta kukkupenkeistä kasvais joskus muutaki ku horsmaa :D Paljon on opeteltavaa tällä saralla, koska itsehän olen huikean taitava noiden erinäisten kasvien tappamisessa - no ehkä Kibe-serkku yltää vastaavilla taidoillaan lähimmäs eli onneksi meitä on edes kaksi, voidaan vallan vertailla erilaisia viattomien kasvien tappamistaktiikoita ja niiden tehoja. Olemmehan jo elämämme hyvin varhaisessa vaiheessa tulleet meidän mamman toimesta palkatuiksi kasvimaan kitkemishommiin,  jota innolla sitten teimmekin dollarin kuvat silmissä...tehokasta, perusteellista ja periksiantamotonta kitkemistä useita tunteja, jonka seurauksena TÄYSIN tyhjä kasvimaa, jonne ei KOSKAAN kasvanut MITÄÄN!

No, alla kuitenkin kaksi todistusaineitoksi kelpaavaa kasvitapausta, molemmista olen erityisen ylpeä! No, kukaan ei ole seppä syntyessään vai kuinka se meni...

Vehkaparka x2

 
Lulu puolestaan on huumorintajuttomana arjen sankarina kunnostautunut uusien, spanielille sopivien nukkumapaikkojen etsimiseen. Pyykkikorissa nukkumisen (tai no alkuun sen päällä kunnes tapahtui kannen romahtaminen ja alta paljastui vieläkin pehmeämmät mestat...) lisäksi Lulun erikoisiin kuuluu mm. kaapit ja on hän myös opettanut jälkikasvulleen erilaisia lähestymistapoja mm. kuivausrumpuun. Elämä spanielin kanssa ei ole tylsää!

Plulu ei ole tullut vielä ulos kaapista.

KilinKolin Pentu(Perkele) on kunnostautunut koirakilpailuissa kevään aikana - ja yllättänyt palvelijansa täysin menestyksen määrällä! Niin se vain meidän katkarapukin alkaa kasvamaan miehen mittoihin, hitaasti mutta varmasti. Edelleen hän kuitenkin on hyvin valikoiva ruokansa suhteen ja tässä hommassa tovereilla onkin suuri rooli kuten kuvasta näkyy, paikalla ovat viralliset valvojat (ja epäviralliset patistajat) Hermanni ja Lulu. Alkaa se nappula menemään parempiin suihin ennätystahdilla ku kaverit vähän avittaa :))

Hermannilla on myös ollut haastavat ajat, koska kotiin on kannettu milloin mitäkin Colinin voittamia rottia, rättejä ja aktivointipelejä. Kyllä siinä on setterillä käpälät täynnä hommia kun yrittää kaikkia huoltaa ja hoitaa hänelle osoitettu tehtäviä arvokkuudella.

Hemma, majava ja joku kolmas lötkö-heimoon kuuluva elukka. Näistä kaksi viimeksi mainittua Colin valitsi palkintokojusta isoveikalle :)

Tampereen karkeloista Kilari kantoi veljelleen pelin, jota hän ei itse kuitenkaan ole ryhtynyt pelaamaan... "lienee liian vaativa herneaivolle" toteaa Hermanni ja kaataa kaikki keilat alta aikayksikön :D

Uuno puolestaan on joutunut koville hänkin - ei ole tämän bändin kaitseminen helppoa touhua. Kaiken säksätyksen joutuu ottamaan vastaan ja kaikkeenhan syyllinen on lopulta mies! Pääsiäisen aikoihin perheen raskautettu joutui huonoon jamaan ja tämän vuoksi oli kutsuttava hätiin Mies, joka kuuliaisesti toimitti spanieleita erinäisille huoltoasemille muutamien satojen kilometrien päähän, olihan niiden päästävä kilpailemaan Lappeenrantaan, tietenkin! Mihinhän sitä joutuis ihminen ilman Uunoa <3
 

Uuno, Vauvakirja sekä Kertun teinimutanttininjakilpikonnamaiset käpälimet

Raskausaika on sujunut sangen leppoisasti (Uunon vastaus voisi olla toisenlainen...) - nyt siis eletään aikaa 35+5. Maha on kovin pieni ainakin meikäläisen mielestä ja tässä oon ootellu, että koskahan se oikein kasvaa!? Tai koska minä kasvan, kun ei ole tullut lokakuusta ku muutama hassu kilo ja käpälätkään ei ole ainakaan toistaseksi paisunu vesipalloiksi! Alun pahoinvointien jälkeen on siis menny ihan hyvin, mitä nyt pääsiäisen aikaan tosiaan käytiin viettämässä sairaalassa kolmisen päivää, kyllä oli tuskasen tylsää! Onneksi siskokulta tuli hätiin ja toimitti tarvittavan määrän kompiaisia, kukkia ja muita viihdykkeitä osastolle! Oli kyllä vähän noloa jopa, kun hoitaja huuteli ovelta, että "olikos Sanna Vartiainen, täällä olis joku pariskunta tulossa katsomaan". Ja Uunohan sieltä tuli siskon kanssa, mukanaan kukat, pelit ja pensselit. Olivat tulleet osastolle ja kyselleet meikäläistä, johon hoitsu oli esittäny vastakysymyksen, että "koskas se on synnyttäny?". No, ei ihan vielä kuitenkaan, mutta kukat oli hienoja! :))

Tuunattu tippateline :))

 

Paljon on tehty erilaisia hankintoja, paljon tarpeellista mutta varmasti myös paljon turhaa! Nyt alkaa olla jo sellanen tilanne, että pitää ihan vallan käyttää mietintää, että mitähän vielä vois tarvita/ostaa/haluta ;o)) Kaikki isommat eli vaunut, pinnasängyt yms yms on toki hommattu jo, mutta erityisen ylpeä olen upeista asuista, joiden ostaminen käy terapiasta. Viime päivinä olemme muodostelleen asukokonaisuuksia ja suunnitelleet, mikä potkuhousu sopii mihinkin bodyyn jne. Myös pesu, kuivaus, silitys ja kaappiin siirtäminen kaikkine osavaiheineen on vienyt mammalomalaisen ajasta ison osan. Hyvin antoisaa touhua! Miksei aikustenkin osastolla vois olla yhtä upeita värejä?!?

Asukokonaisuuksia koossa 50-56cm

Yks sellanen asia, mihin oon törmänny tässä tiineyden aikana on kyllä jäänyt suorastaan sapettamaan pariin kertaan - nimittäin ihmisten negatiivisuus ja ihme pelottelut liittyen raskauteen tai siihen, kun taapero lopulta maailmaan putkahtaa. Toki usein ensireaktio on onnittelu, mutta aika usein tulee heti perään näitä "vielä on helppoa, ootappa kun se syntyy"-lausahduksia. Uskon kyllä, että vauva työllistää miljoona kertaa enemmän kuin kukaan meikäläisen tilanteessa osaa koskaanikinä kuvitellakaan ja varmasti sitä kulkee ympäriinsä zombien ominaisuudessa seuraavat 18 vuotta :D MUTTA silti, onko sen oltava niin kovin negatiivista kaiken kaikkiaan, miksei kukaan muista ensimmäisenä mainita sitä, kuinka upea ja mahtava kokemus sen oman taaperon saaminen voi olla tai mitä positiivista siitä äiti/isi-ihminen saa. Onko se sitten jälleen sitä perisuomalaista asennetta parhaimmillaan? Nämä tällaset pelottelut, että "nauti vielä kun voit", sitten kun vauva syntyy et pääse enää mihinkää/sulla ei ole aikaa mihinkään/parisuhde kärsii/koirista pitää vähintäänkin luopua/kotoa et pääse mihinkään = elämä loppuu. Siis en suostu, en millään keinoin, uskomaan, että se nyt niin KAMALAA voi olla! Ja se synnytyskin, on varmasti ikävä tilaisuus ja paljon enemmän, mutta toisaalta jotku on jopa valmiita lähtemään siihen rumbaan toistamiseen, hulluimmat jopa vielä useammin! Meidän mamma, jolta oon varmaan aika paljon periny elämänasenteita muutoinkin, on lähestulkoon ainut joka on todennut mm. synnytyksestä, että "se on positiivista kipua ja siitä selviää hengissä kyllä".  Ja jos se vauvan/lapsen saaminen olis NIIN kamalaa, niin kaipa niitä sitten suurimmalla osalla ihmisistä olis vain yksi! Eli en suostu luopumaan positiivisuudesta tässäkään asiassa, uskallan edelleen odottaa ihan yhtä luottavaisin ja avoimin mielin uutta perheenjäsentä tähän meidän bändiin! Menköön se vaikka (jälleen) lapsellisuuden ja hälläväliä-asenteen piikkiin! :D Asioilla on tapana suttaantua sano meikäläinen ;o)

Vaatteet_pienet

Alkuun olin pöyristynyt kun Uuno ehdotti, että tulokashan voi sitten nukkua äitiyspakkauksessa alkuun - siis mitä, että pahvilaatikkoon meidän laps? :D No, sittemmin huomasin, että sehän taitaa olla ihan normaali käytäntö ja olen suopunut ajatukselle. Sisustuskin alkaa olla tuunattu valmiiksi;

Vain tuhisija puuttuu :)

Nyt alkais olla käsillä ne ajat (3vkoa arvioituun lähtölaskentaan), kun olis asennettava lehmänläikikäs turvakaukalo Volleen ja pakattava synnytysnyssäkkä valmiiksi. Ja mikä tärkeintä, valita ne pienet vaatteet, mitä tulokkaalle puetaan ensimmäisen automatkan ajaksi. Se on sangen vaativa homma ja uskon, että on pidettävä äänestys aiheesta. Jatkokierrokselle on valittuna tällä hetkellä 4 erilaista asukokonaisuutta. Pitänee esitellä ne blogissa tässä joku päivä, niin pääsette valikoimaan mun puolesta. Uunolta ei kysytä, äänestäis kuitenki jotain kurapyöräaiheista sekä mulle että vauvalle kotiutumisasuksi ;o)

Kyllähän näiden kanssa iskee jo valinnanvaikeus ja pinotkin kaatuilee! Uunokin totes "mulla ei oo koskaan ollu noin paljon vaatteita" ja se on paljon sanottu häneltä, jolla on ne tsiljoona erilaista T-paitaa!

Vaikka kuvia riittäis vielä vaikka kuinka ja juttuakin, on nyt poistuttava auringonottoon tuonne pihalle 8) Me toivotellaan kaikille tovereille lepposaa kesää - täällä rentoudutaan ja nautitaan kaikesta tästä tukaluudesta, mitä viimeiset tiineysviikot tuo tullessaan. Elämä on ihanaa! <3

Setteri_rento