Siiri on saapunut!

Ja niin muutti Satu, Sanna ja Sutiset muotoaan ja sai joukkoonsa Siirin, joka tietysti rimmaa hyvin muuhun seurueeseen. Siiristä tuli Siiri jo kauan ennen syntymäänsä, vaikka kuinka yritin ajatella Wilmamaisesti niin ei, Siiriltähän hän näyttää ja hyvä niin. Viralliset nimenantajaiset on elokuussa, siihen asti jännätään millanen nimirimpsusta lopulta tulee.

Ajattelin nyt kertoa kuukauden sulateltuani siitä paljon puhutusta ja pelätystä synnytyksestä omin sanoin. Moni on sitä kysellyt, että kuinkas se sitten meni ja tässä se nyt tulee. Ei sisällä rajuja yksityiskohtia eli ihan niin kovin kirjaimellisesti en aio kertoa, enkä havoinnollistaa kuvin :D

Siirihän syntyi kilttinä tyttönä täsmällisesti juuri sinä päivänä, mikä hänelle oli syntymäpäiväksi ennustettu, onhan sitä nyt pidettävä kiinni deadlinesta! Lauantaiaamuna 23.6. klo 11 hän siis saapui maailmaan ja mitä tapahtui ennen sitä on hieman hatarassa muistissa, mutta yritän. Olin ollut aikamoisen kipeä jo koko kesäkuun, en tiedä onko se sitä kuuluisaa huonoa tuuria vai mitä, mutta kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna oltiin pohjosessa Joel-serkun lakkiaisissa ja sillä reissulla niskani ns. nyrjähti eli otti nokkiinsa, ilmeisesti sai kylmää/vetoa/mitälie, mutta kipeäksi se meni. Rovaniemellä jo kävin lääkärissä sen takia ja lopulta myös moneen kertaan Jyväskylässä. Kaiken kaikkiaan en edes muista kaikkia vaiheita, mutta pahimmillaan tein 1,5h töitä, että pääsin sängystä ylös. Jonkinmoista hermokipua se oli ja sattui niin pirusti! En tiedä oliko tämä muutaman viikon kestänyt episodi ennen synnytystä sitten jonkinmoinen "kipuun totutteluvaihe" kun en jälkeenpäin osaa sanoa, kumpi oli pahempi, tämä niskakipu vaiko se itse synnytys :D

No, tuolla juhannusviikolla ne supistelut sitten alkoi. Maanantai-tiistai yönä jo valvoin melkein koko yön niiden takia ja sen seuraavankin, olin siis kipeä ja tässä vaiheessa noita oli tasaisesti läpi yön noin 15min välein ja kestivät puolisen minuuttia. Eihän sitä ihminen voi tietää, millon ne on niitä "oikeita" kipuja ja koska sinne sairaalaan pitää singahtaa. Keskiviikkoaamuna lähdettiin kuitenkin käymään tsekkauksessa, kun alkoi tuntua ettei kipujen kanssa pärjää. Tilanne oli jonkinverran edennyt ja sain päättää, lähdenkö vielä kotiin venailemaan sitä, että alkaa tosissaan tapahtua vai jäänkö sairaalaan. Kotiinhan me vielä mentiin ja kyllä sapetti sen parikymppisen hoitsun kommentti kun tehtiin siinä kotiinlähtöä "tiedätkös sinä sitten koska sinun pitää tänne tulla takaisin, ettet liian hätiköidysti lähde tulemaan?" No, sillä sekunnilla päätin, etten ainakaan tule enää kertaakaan ns. turhan takia. Juhannusaattona sitten mentiin mökille 60km päähän ja edelleen supisteli tasaisen tappavaan tahtiin ja automatkanhan oli yhtä helvettiä, sanomattakin selvää. Tuo Juhannusaattohan oli tosi aurinkoinen päivä, varmaan aurinkoisian tänä kesänä ja eihän siitä nyt ihan kauheasti kyennyt nauttimaan. Maisemat ja ilma oli kuitenkin ns. kohillaan ja näitä portaita yritin ravata ylös ja alas, jotta alkais vihdoin jotain tapahtua.

Savusaunassakin käytiin, mutta eihän siitä tainnu enää kauhean paljon kyetä nauttimaan, ainakaan ilmeestä päätellen;

Pallomaha, joka on enää muisto vain :))

Viimehetkiä enne synnytyssalia feat JuhannusPlulu

Tässä vaiheessa Uunollaki vielä nauratti :D

Iltaa kohti se meno sitten ns. karkas lapasesta ja en tiedä oliko konjakki-ryyppy se mikä laittoi pyörät pyörimään...puolilta öin lähdettiin ajamaan kotiin, jossa olin sitten vielä sitämieltä, että minähän menen nukkumaan kun väsyttää. Kävin suihkussa ja viihdyin sen jälkeen ehkä minuutin vaakatasossa ja sitten mentiin. Läksin muuten Ainot jalassa, siinä ei paljon ehtiny punnertaa mitään fiksumpaa kenkää jalkaan. Puuteria tosin laitoin nassuun ja hiuksetki taisin harjata - pötypuhetta semmoset, että synnyttämään lähtevä ei mieti meikkiä! :D No, kolmen aikaan yöllä oltiin sairaalassa ja siitä mentiinkin sitten suoraan synnytyssaliin. En kyllä edes siinä vaiheessa tajunnu, että nyt on ns. tosi kyseessä, ajattelin kai mielessäni että kohta tulee joku hoitsu kuitenkin kertomaan, että "menkäähän vielä kotiin oottelemaan ja tulkaa sitten kun ette enää pärjää siellä". No ei tullut ei. Sain kipupiikin heti ja toisen tunnin päästä. Aamukuudelta Dimitri-niminen lääkäri tuli antamaan epiduraalin (luojalle kiitos tästä keksinnöstä!) ja sitten helpottikin olotila huomattavasti ja pystyin nukkumaankin jokusen tunnin. Seiskan maissa kävi kätilö toteamassa, että "tämäpä etenee, melkeen hiukset näkyy jo" :DD - mutta jatkettiin vielä torkkumista. Ysin aikaan sitten kätilö kerto, että parisen tuntia niin homma on ohi. Siis täh, olin ihan puulla päähän lyöty. En siis edelleenkään kai tajunnu, että homma oli vähintäänkin käynnissä saatikka että se olis kohta ohi. En ollut tuohon mennessä juurikaan huutanut, kiroillut enkä raivonnut. Ähissyt korkeintaan itsekseni. Uunokaan ei saanu nauttia mistään haukkumisista tai manaamisesta, tais olla pettyny! Lopulta vähän ennen yhtätoista joku asiaankulkuva laite antoi vauvasta jonkinlaisen sydänhälytyksen, jota en itse edes tajunnut tapahtuneen. Yhtäkkiä vaan huoneessa olikin porukkaa ku pipoa ja siinä kohtaa oli vähän sellanen olo, että mitähän tässä nyt tapahtuu. Sitä ei siis sen enempää alettua selittelemään ja näin pitää tietysti ollakin. Pirren jalat sidottiin salamannopeudella sänkyyn kiinni, vauva imukupin avustuksella ulos ja niin syntyi Siiri <3

Vastasyntynyt Siiri

Onneksi ollaan Suomessa eikä missään öö...Siperiassa, ihmiset osaa hommansa ja siihen voi luottaa. Lastenlääkäri tutki vauvan heti ja totesi ettei sydänäänissä ole mitään huolestumisen aihetta ja pikkuhiljaa se väenpaljouskin huoneesta tasottui :) Ja siitä lähtien onkin sitten ihmetelty pientä Prinsessaa.

Joku viisas on kertonu, että sen kyllä huomaa koska supistukset on niitä "aitoja" ja sitten on jo kiire sairaalaan. Itse en huomannut mitään eroa noiden alkuviikon pahimpien supistusten ja noiden ns. oikeiden välillä, ilmeisen kipeä oon siis ollut koko sen viikon. Tämä siis ehkä vaikutti siihen, etten kokenut itse synnytystä mitenkään niin kovin kamalana tai kivuliaana. Synnytyksen kesto oli 14h ja risat eli se merkittiin alkaneeksi Juhannusaattoiltana klo 22. Suht helpolla taisin päästä siis, jos tuosta 14 tunnista noin 3-4h pystyin nukkumaankin. Olkoon tämä tallanen toisenlainen synnytystarina, tällasen olisin itse ainakin halunnut lukea ennen h-hetkeä. Se olis kannattanu uskoa mitä äiti sano, että synnytyshän on maailman luonnollisin asia :))

Yhden tunnin ikäinen Siiri :)