Vauvahömpötyksiä ja muita sättäämisiä

Ja niin tuli aika kaivaa tämäkin blogi esiin talviunilta, viimeisin päivitys näkyy olevan joulukuulta ja nythän on jo kesä - luoja paratkoon! No, kertonee ehkä siitä, että kevät on ollut paitsi hektinen myös sangen erityinen meilläpäin. Paljon on touhuttu niin töissä, kotona kuin harrastuksissakin. Maaliskuun puolessa välissä seurakuntamme siirtyi uusille, väljemmille neliöille Tikkakosken pusikoihin ja olemme olleet kukin tahollamme erittäin tyytyväisiä päästessämme eroon Rasinrinteen kulmista ja etenkin Arenna-yhtiöistä, joita en voi suositella yhtään enkä kenellekään! Karvaiset kaverit ovat hyvin onnellisia uudesta isosta pihasta ja tarpeeellisista telmimistiloista. Hermannia kiinnosti tänä keväänä erityisesti tulvat ja tässä suuri saalistaja Hoo Moilanen ihmettelee isoa ääntä, joka huimasta koskesta (hänen mittapuullaan) muodostui:

Jopa meikäläisellä on alkanu kiinnostaa josko tuolta kukkupenkeistä kasvais joskus muutaki ku horsmaa :D Paljon on opeteltavaa tällä saralla, koska itsehän olen huikean taitava noiden erinäisten kasvien tappamisessa - no ehkä Kibe-serkku yltää vastaavilla taidoillaan lähimmäs eli onneksi meitä on edes kaksi, voidaan vallan vertailla erilaisia viattomien kasvien tappamistaktiikoita ja niiden tehoja. Olemmehan jo elämämme hyvin varhaisessa vaiheessa tulleet meidän mamman toimesta palkatuiksi kasvimaan kitkemishommiin,  jota innolla sitten teimmekin dollarin kuvat silmissä...tehokasta, perusteellista ja periksiantamotonta kitkemistä useita tunteja, jonka seurauksena TÄYSIN tyhjä kasvimaa, jonne ei KOSKAAN kasvanut MITÄÄN!

No, alla kuitenkin kaksi todistusaineitoksi kelpaavaa kasvitapausta, molemmista olen erityisen ylpeä! No, kukaan ei ole seppä syntyessään vai kuinka se meni...

Vehkaparka x2

 
Lulu puolestaan on huumorintajuttomana arjen sankarina kunnostautunut uusien, spanielille sopivien nukkumapaikkojen etsimiseen. Pyykkikorissa nukkumisen (tai no alkuun sen päällä kunnes tapahtui kannen romahtaminen ja alta paljastui vieläkin pehmeämmät mestat...) lisäksi Lulun erikoisiin kuuluu mm. kaapit ja on hän myös opettanut jälkikasvulleen erilaisia lähestymistapoja mm. kuivausrumpuun. Elämä spanielin kanssa ei ole tylsää!

Plulu ei ole tullut vielä ulos kaapista.

KilinKolin Pentu(Perkele) on kunnostautunut koirakilpailuissa kevään aikana - ja yllättänyt palvelijansa täysin menestyksen määrällä! Niin se vain meidän katkarapukin alkaa kasvamaan miehen mittoihin, hitaasti mutta varmasti. Edelleen hän kuitenkin on hyvin valikoiva ruokansa suhteen ja tässä hommassa tovereilla onkin suuri rooli kuten kuvasta näkyy, paikalla ovat viralliset valvojat (ja epäviralliset patistajat) Hermanni ja Lulu. Alkaa se nappula menemään parempiin suihin ennätystahdilla ku kaverit vähän avittaa :))

Hermannilla on myös ollut haastavat ajat, koska kotiin on kannettu milloin mitäkin Colinin voittamia rottia, rättejä ja aktivointipelejä. Kyllä siinä on setterillä käpälät täynnä hommia kun yrittää kaikkia huoltaa ja hoitaa hänelle osoitettu tehtäviä arvokkuudella.

Hemma, majava ja joku kolmas lötkö-heimoon kuuluva elukka. Näistä kaksi viimeksi mainittua Colin valitsi palkintokojusta isoveikalle :)

Tampereen karkeloista Kilari kantoi veljelleen pelin, jota hän ei itse kuitenkaan ole ryhtynyt pelaamaan... "lienee liian vaativa herneaivolle" toteaa Hermanni ja kaataa kaikki keilat alta aikayksikön :D

Uuno puolestaan on joutunut koville hänkin - ei ole tämän bändin kaitseminen helppoa touhua. Kaiken säksätyksen joutuu ottamaan vastaan ja kaikkeenhan syyllinen on lopulta mies! Pääsiäisen aikoihin perheen raskautettu joutui huonoon jamaan ja tämän vuoksi oli kutsuttava hätiin Mies, joka kuuliaisesti toimitti spanieleita erinäisille huoltoasemille muutamien satojen kilometrien päähän, olihan niiden päästävä kilpailemaan Lappeenrantaan, tietenkin! Mihinhän sitä joutuis ihminen ilman Uunoa <3
 

Uuno, Vauvakirja sekä Kertun teinimutanttininjakilpikonnamaiset käpälimet

Raskausaika on sujunut sangen leppoisasti (Uunon vastaus voisi olla toisenlainen...) - nyt siis eletään aikaa 35+5. Maha on kovin pieni ainakin meikäläisen mielestä ja tässä oon ootellu, että koskahan se oikein kasvaa!? Tai koska minä kasvan, kun ei ole tullut lokakuusta ku muutama hassu kilo ja käpälätkään ei ole ainakaan toistaseksi paisunu vesipalloiksi! Alun pahoinvointien jälkeen on siis menny ihan hyvin, mitä nyt pääsiäisen aikaan tosiaan käytiin viettämässä sairaalassa kolmisen päivää, kyllä oli tuskasen tylsää! Onneksi siskokulta tuli hätiin ja toimitti tarvittavan määrän kompiaisia, kukkia ja muita viihdykkeitä osastolle! Oli kyllä vähän noloa jopa, kun hoitaja huuteli ovelta, että "olikos Sanna Vartiainen, täällä olis joku pariskunta tulossa katsomaan". Ja Uunohan sieltä tuli siskon kanssa, mukanaan kukat, pelit ja pensselit. Olivat tulleet osastolle ja kyselleet meikäläistä, johon hoitsu oli esittäny vastakysymyksen, että "koskas se on synnyttäny?". No, ei ihan vielä kuitenkaan, mutta kukat oli hienoja! :))

Tuunattu tippateline :))

 

Paljon on tehty erilaisia hankintoja, paljon tarpeellista mutta varmasti myös paljon turhaa! Nyt alkaa olla jo sellanen tilanne, että pitää ihan vallan käyttää mietintää, että mitähän vielä vois tarvita/ostaa/haluta ;o)) Kaikki isommat eli vaunut, pinnasängyt yms yms on toki hommattu jo, mutta erityisen ylpeä olen upeista asuista, joiden ostaminen käy terapiasta. Viime päivinä olemme muodostelleen asukokonaisuuksia ja suunnitelleet, mikä potkuhousu sopii mihinkin bodyyn jne. Myös pesu, kuivaus, silitys ja kaappiin siirtäminen kaikkine osavaiheineen on vienyt mammalomalaisen ajasta ison osan. Hyvin antoisaa touhua! Miksei aikustenkin osastolla vois olla yhtä upeita värejä?!?

Asukokonaisuuksia koossa 50-56cm

Yks sellanen asia, mihin oon törmänny tässä tiineyden aikana on kyllä jäänyt suorastaan sapettamaan pariin kertaan - nimittäin ihmisten negatiivisuus ja ihme pelottelut liittyen raskauteen tai siihen, kun taapero lopulta maailmaan putkahtaa. Toki usein ensireaktio on onnittelu, mutta aika usein tulee heti perään näitä "vielä on helppoa, ootappa kun se syntyy"-lausahduksia. Uskon kyllä, että vauva työllistää miljoona kertaa enemmän kuin kukaan meikäläisen tilanteessa osaa koskaanikinä kuvitellakaan ja varmasti sitä kulkee ympäriinsä zombien ominaisuudessa seuraavat 18 vuotta :D MUTTA silti, onko sen oltava niin kovin negatiivista kaiken kaikkiaan, miksei kukaan muista ensimmäisenä mainita sitä, kuinka upea ja mahtava kokemus sen oman taaperon saaminen voi olla tai mitä positiivista siitä äiti/isi-ihminen saa. Onko se sitten jälleen sitä perisuomalaista asennetta parhaimmillaan? Nämä tällaset pelottelut, että "nauti vielä kun voit", sitten kun vauva syntyy et pääse enää mihinkää/sulla ei ole aikaa mihinkään/parisuhde kärsii/koirista pitää vähintäänkin luopua/kotoa et pääse mihinkään = elämä loppuu. Siis en suostu, en millään keinoin, uskomaan, että se nyt niin KAMALAA voi olla! Ja se synnytyskin, on varmasti ikävä tilaisuus ja paljon enemmän, mutta toisaalta jotku on jopa valmiita lähtemään siihen rumbaan toistamiseen, hulluimmat jopa vielä useammin! Meidän mamma, jolta oon varmaan aika paljon periny elämänasenteita muutoinkin, on lähestulkoon ainut joka on todennut mm. synnytyksestä, että "se on positiivista kipua ja siitä selviää hengissä kyllä".  Ja jos se vauvan/lapsen saaminen olis NIIN kamalaa, niin kaipa niitä sitten suurimmalla osalla ihmisistä olis vain yksi! Eli en suostu luopumaan positiivisuudesta tässäkään asiassa, uskallan edelleen odottaa ihan yhtä luottavaisin ja avoimin mielin uutta perheenjäsentä tähän meidän bändiin! Menköön se vaikka (jälleen) lapsellisuuden ja hälläväliä-asenteen piikkiin! :D Asioilla on tapana suttaantua sano meikäläinen ;o)

Vaatteet_pienet

Alkuun olin pöyristynyt kun Uuno ehdotti, että tulokashan voi sitten nukkua äitiyspakkauksessa alkuun - siis mitä, että pahvilaatikkoon meidän laps? :D No, sittemmin huomasin, että sehän taitaa olla ihan normaali käytäntö ja olen suopunut ajatukselle. Sisustuskin alkaa olla tuunattu valmiiksi;

Vain tuhisija puuttuu :)

Nyt alkais olla käsillä ne ajat (3vkoa arvioituun lähtölaskentaan), kun olis asennettava lehmänläikikäs turvakaukalo Volleen ja pakattava synnytysnyssäkkä valmiiksi. Ja mikä tärkeintä, valita ne pienet vaatteet, mitä tulokkaalle puetaan ensimmäisen automatkan ajaksi. Se on sangen vaativa homma ja uskon, että on pidettävä äänestys aiheesta. Jatkokierrokselle on valittuna tällä hetkellä 4 erilaista asukokonaisuutta. Pitänee esitellä ne blogissa tässä joku päivä, niin pääsette valikoimaan mun puolesta. Uunolta ei kysytä, äänestäis kuitenki jotain kurapyöräaiheista sekä mulle että vauvalle kotiutumisasuksi ;o)

Kyllähän näiden kanssa iskee jo valinnanvaikeus ja pinotkin kaatuilee! Uunokin totes "mulla ei oo koskaan ollu noin paljon vaatteita" ja se on paljon sanottu häneltä, jolla on ne tsiljoona erilaista T-paitaa!

Vaikka kuvia riittäis vielä vaikka kuinka ja juttuakin, on nyt poistuttava auringonottoon tuonne pihalle 8) Me toivotellaan kaikille tovereille lepposaa kesää - täällä rentoudutaan ja nautitaan kaikesta tästä tukaluudesta, mitä viimeiset tiineysviikot tuo tullessaan. Elämä on ihanaa! <3

Setteri_rento

Raskautuksia ja monenmoisia kommelluksia

Hetki on vierähtänyt viiimeisimmästä blogikirjoituksista, itseasiassa melkein 2kk! Äkkiä se aika viuhtoo etiäpäin ja nyt kun aloin miettimään, mitä on tapahtunu marras-joulukuussa, niin pää on aika tyhjä. Se ei tietysti ketään yllätä, mutta meikäläiselle itelle se kertoo ehkä eniten siitä, että melkosessa "humussa" on menty eteenpäin. Oon ollu aina aikamoinen viipottaja (lienee lievä ilmaus...) ja nyt on joutunut oikeasti myöntämään, että ei vaan jaksa. En muista koskaan aikaisemmin olleeni niin totaalisen uupunut ja rikkipoikkikatki, ku näiden kahden kuukauden aikana. Oon ehkä myös ollu aika hyvä sietämään väsymystä, ajelemaan pitkin öitä autolla maailman ääriin muutaman tunnin unilla yms yms, mutta nyt on ruumis laittanu aika tavalla vastaan näihin harrasteisiin. Kamala(n ihana) tunne! No onneksi väsymykseen on ihan looginen selitys, enkä oo potenu ollenkaan huonoa omatuntoa siitä, että oon helposti saattanu nukkua 3h päikkärit ja siihen päälle vielä 10h yöunia! Makiaa :)) Lupaan, ettei tästä tuu mitään raskausblogia, mutta julkaistaan nyt tämä yksi (ainakin) otos, koodilla 15+6 :))

Marraskuussa viuhdottiin töissä tukka putkella, käytiin parit koirakisat ja oksennettiin.
Jyviksen kotikisat oli aika huikee suksee, Adan BIS-voitto lauantaina ja Colinin eka CACIB ryhmävoitto-höysteillä veti Pirren aika hiljaseksi. Nähtäväksi jää mitä Colinista eli KilinKolinPentuperkeleestä vielä tulee, spanjelispesialisti Frank Kane kovasti meinas, että vuoden päästä se on voittamaton. Uskoisko tuohon sitten, karvottomaan räpsyyn ;o) Aika näyttää!

Mitä tulee oksentamiseen, olen ehkä kehittynyt alan spesialistiksi. Sitä on kehittäny huikeita tapoja purjota millon missäkin, huomaamattomasti ja kaiken jälkeen pitämään naaman peruslukemilla ja jatkamaan sitä mikä kesken sattuui olemaan. Esimerkkejä löytyy pitkä litania, esimerksiksi asiakastapaaminen, kokouksen puheenjohtajuus, meikkaaminen, autolla ajaminen, koiran trimmaus yms. Kaikista huvittavinta on se, että suhtautuminen ko. toimintaan on muuttunut täysin, ystäväni oksu on vieraillut sen verran tiuhaan, että siitä on tullu ihan erilainen toimitus, tyyliin "oota hetki oksennan ja tuun sitten". Sitähän nyt voi verrata vaikka roskien viemiseen ja telkkarin sammuttamiseen. No, onneks helpottaa pikkuhiljaa ja ehkä se kaikkein heikoin olotila alkaa olla takanapäin juurikin tuon oksentamisen vähentymisen myötä, toivossa on hyvä elää ja silleen ;o)

Joulukuussa sitten onki sadellu tota vettä ihan apinan raivolla ja sekös on mielen vetäny veikeäksi. Ihan järkyttävää, että vielä joulukuun lopussaki on maa vihreenä! Messariviikonloppuna tuli taas huikeita tuloksia tiimille, kiitokset jokaiselle vielä kertaalleen! Anun kanssa heitettiin rundi Liettuaan, tapahtumarikas reissu sekin. Onneks autoon murtauduttiin vasta Tallinnassa palatessa ja onneksi isommalta vahingolta säästyttiin! Positiivista ajattelua, huomatkaa :D

Uunon tekemä Joulutonttu, joulusiivouksen tuotoksista :))

Vesisadetta päästiin jouluksi pakoon pohojoseen, Rovaniemellä sentään oli lunta kunnolla ja pakkastakin parhaimmillaan -15. Hitto kun se on niin kaukana kaikesta, muutein asuisin jo siellä! Ja niin, koskaan en oo pakkasesta ja kylmyydestä valittanu. Ainakaan ääneen tai ainakaan kovin usein. Joululoma meni pääasiassa syödessä ja maatessa, lumienkelitä tehdessä ja ulkoillessa. Mikäpä sen ihanampaa <3

Lauran ja Melissan jouluteema

Kyllähän siinä tietenki yhtä sun toista muuttujaa tuli kun ihmisiä oli torpassa 5-10, koiria 5-8 ja muut liikkuvat osat päälle. Hermanni nyt ei petä koskaan ja tämän vuoden Tapsan perinteisten karkureissujen sijaan päätti hänen setterimäisyytensä kiskoa kitaansa 300g konvehteja ja päälle sitten vielä puolikkaan Voimariini-rasian. Lienee ajatellut, että Voimariini takaa nopeamman sulatuksen. No, lensihän se, tasaisesti molemmista päistä..."ja meillä kaikilla oli niin mukavaaaa" :D

Saunakoira Plulu

Itse vietin viimeisen varsinaisen lomapäivän vähän toisella tavalla ku oli alunperin kuvitellu. Piti shoppailla ja touhuta yhtä sun toista, mutta toisin kävi. Läksin viemään siskoa ja Melsua junalle ja koska heidän kantamukset olivat valtaisat, jopa Melissalla joka oli saanut uuden ja upean sängyn joulupukilta, parkkeerasin Volvon mahdollisimman lähelle junaa, sopivan poikittain ja sopivan keskelle Matkakeskuksen jo valmiiksi ruuhkautunutta pihamaata. Siitä oli kätevä raahata kaksi valtaisaa matkalaukkua, Melissa ja hänen Uusi Upea sänkynsä ja parit muut nyssäkät oikeaan junavaunuun. Jostain syystä en kuitenkaan, tällä kertaa, jättäny Volvoa käyntiin vaan sammutin kiltisti ja lukitsin ovetkin (yllättävää). No, sisko ja Melsa löysivät paikkansa, laukut saatiin kätevästi säilytykseen niille tarkotettuun paikkaan, halit vaihdettua ja moikat sanottua. Vaan kun nuorempi sisko meni omalle paikalleen penkille vilkuttamaan ikkunasta isommalle siskolle, ei tätä näkynytkään missään. No eipä kai kun repii junan ovea auki alkukantaisella raivolla todetakseen, että eihän se enää aukene ja kirottu kulkuneuvo kiitää jo kohti Tamperetta varsin kiihkeällä tilannenopeudella. Ja niin he istuivat, sisko ja sen sisko sekä Melissa omassa sängyssään samalla tuolilla ja pohtivat vastausta kysymykseen "wot tu tuu nau"? Puhelua Uunolle, koska siellä se järki sijaitsee. Muuten ihan hyvä idea, mutta Jyväskylän ja Jämsän välillä on kovin paljon niitä tunneleita, jotka vievät luonnollisesti kuuluvuuden puhelimesta. Vihdoin saatiin Uunoon yhteys tekstiviestillä "Sanna jäi junaan, nouda Jämsästä. Volvo poikittain asemalla, vara-avain voi olla takin taskussa. Ei puhelinta mukana eikä rahaa". Siinä tovi kirmattiin kohti Jämsää (60km Jyväskylästä) jossa sitten konnari toivotti meikäläiselle hyvää matkaa säälivä katse naamallaan. Ja niin, eihän siellä mitään sisätilaa ollu vaan pelkkä kylmä, ankea pysäkki. Läksin tutkimaan lähimaastoa ja löysin Teboilin, jonne Uunokin sitten lopulta. Matkalla muistan pohtineeni, että ens kerralla otan mukaan edes ne rikkinäiset tuNput ja päätin, että joku päivä vielä alan isoksi ja fiksuksi. Miestä nauratti, minua ei.

Ai niin ja, Uunon mukaan tämä videolla esiintyvä kuåriainen muistuttaa etäisesti liikkeissään meikäläistä, mene ja tiedä :D

http://www.youtube.com/watch?v=-NGN4J6F_vI

Negatiivisuus vs. Positiivisuus...kumpi voittaa - päätä ite!

Ajattelin rauhallisen sunnuntaiaamun kunniaksi kirjotella aiheesta, josta erityisesti pidän. Tai ainakin sen toisesta puolesta. En voi lakata ihmettelemästä sellaisia ihmisiä, joiden vastaus mihin tahansa kysymykseen on aina jotenkin negatiivinen. Sanotaan "ei " ennen kuin ehditään edes pohtia, voisiko sittenkin vastata "kyllä". Sellaiset lauseet kuten "ei se ennenkään ole toiminut" vois mun mielestä unohtaa ihan tyystin ja ihan vaikka opetella sellaisia ilmauksia kuten "joo, hyvä idea, mutta ota huomioon tämä ja tämä seikka". Tuokin olis jo huomattavasti ystävällisempi ja neutraalimpi vaihtoehto! Parasta tietysti, jos pystyisi aidosti toteamaan "hyvä idea, olen mukana!". No tottakai tämä riippuu asiayhteydestäkin ja ei aina voi olla ns. joojoo-mies, mutta perusidean tästä ymmärrätte varmasti, ainakin siinä tapauksessa jos olette itse innostuneet joskus jostakin ja muistatte sen tunteen, kun joku toinen tulee ja lyttää mielestänne hienon ja käyttökelpoisen idean täysin. Tällaisia ihmisiä eli ankeuttajia piilee joka kulman takana. Tärkeintä onkin ehkä se, että antaako niiden lannistaa omaa meininkiä ja fiilistä, vai ei. Suosittelen jälkimmäistä vaihtoehtoa erittäin lämpimästi!

En nyt myöskään tarkoita sitä, etteikö joskus olisi kestettävä ikäviäkin asioita, eihän elämä pelkkää ruusuilla tanssimista toki ole. Joskus on siis ihan hyvä ja terve asia, että ketuttaa ja näin pitääkin olla. Mutta jos on siunattu positiivisella asenteella, niin ketutustakin voi oppia sietämään aavistuksen paremmin ja kenties pääsee myös nopeammin siitä yli. On myös eri asia olla aidosti hymyilevä ja positiivinen, kuin vääntää naamalle tekohymyä. Mutta uskon, että eron näiden kahden välillä voi helposti havaita.

Mutta mistä tällainen negatiivisuus sitten sikiää ja miksi sitä on niin paljon jokapäiväisessä elämässä kohdattava? On jotenkin uskomatonta, miten joillain ihmisillä ei ole mikään koskaan hyvin. Silloin kun omassa elämässä ei ole ilon aiheita ja kaikkia on yhtä harmaata mössöä, ainut ilonaihe löytyy toisten ihmisten mollaamisesta, heidän tekemistensä ja elämänsä arvostelemisesta ja ns. alas ampumisesta. Joillekin tästä tuntuu kehittyneen suoranainen pakkomielle ja jos ei ole mitään faktatietoa millä mässäillä, aletaan värittää tarinoita tai jopa keksimään niitä ihan itse. Herää kysymys, että missä on tällaisten ihmisten oman elämän pienet ja suuret ilot, joilla sen päivän voisi täyttää? Niin ettei jäisi aikaa negatiivisten asioiden vatvomiseen ja toisista pahan puhumiseen? Valitettavasti se taitaa mennä niin aika pitkälle niin, että se mihin elämässään keskittyy, myös koko ajan lisääntyy.

Pahinta kuitenkin tässä negatiivisuuden kylvämisessä on se, kuinka helposti ja salakavalasti sellainen leviää myös ympärillä oleviin ihmisiin. Jos paikalla on kymmenen iloista, hymyilevää ja innokasta ihmistä ja yksi, jolla on naama norsun ketulla, niin kyllä se yksi valitettavasti vaikuttaa koko porukan fiilikseen ja syö toisten iloa. Tietysti voi pyrkiä pysymään kaukana sellaisista ihmisitä, joiden tietää levittävän ympärilleen negatiivisuuden varjon. Mutta aina sekään ei onnistu, koska ankeuttajat voivat pesiytyä vaikkapa työpaikoille, jolloin heitä on vaan siedettävä tai niin, vaihdettava työpaikkaa, mikä ei tietenkään pitkällä juoksulla ole oikein toimiva ajatus, koska sitten olisi alituiseen lähdössä.

Uskon itse, että tässä on kyse loppujen lopuksi omista valinnoista. Toki siihen, onko mieli negatiivinen tai positiivinen, voi vaikuttaa eletty elämä ja sen mukanaan tuomat pettymykset ja onnistumiset ja kenties perimäkin. Mutta silti, oli tilanne kuinka surkea tahansa tai asiat kuinka solmussa hyvänsä, se on loppujen lopuksi Stellan sanoin "itsestäs kiinni miten tämänkin kuvan värität". Uskon, että kyse on elämänasenteesta ja jos haluaa omaksua positiivisen elämänasenteen, keskittyy aina vain enemmän ja enemmän hyviin asioihin, mahdollisuuuksiin ja mahdolliset huonot asiat, epäonnistumiset ja uhkatekijät jää pienempään arvoon. Vaikka eihän ne toki sieltä kokoaan häviä, aina on olemassa riskejä! Mutta uskallan väittää, että postiivinen mieli ajautuu ajan kuluessa myös sellaisiin haasteisiin, joissa se pääsee oikeuksiinsa ja joissa se viihtyy. Vastuuhan on meillä jokaiselle itsellä!

Tässä on viiden minuutin video joka kertoo Asenteesta, nimenomaan positiivisesta sellaisesta. Mitenhän olis tämän kaverin käyny, jos asenne olis jotain muuta?

http://www.youtube.com/watch?v=13N6gAlhAqg&feature=related

Näihin sanoihin ja tunnelmiin tällä kertaa, nyt me aletaan Räikkösen kanssa suunnittelemaan nallekokoelman mittavaa pesuoperaatiota :))

Clubin tunnelmia

Piknikin antimia

Lohjalla vietettiin amerikkalaisten lyttynokkaspanieleiden mittavia kokoontumisajoja lokakuun 16.päivä.
Club showssa on aina mielenkiintoinen tuomari, yleensä rodun kasvattaja USAsta. Niin tänäkin vuonna. Pääerikoisnäyttelyn, Messarin joulukuun koitosten ja ehkä vuosittaisen Maailma Voittaja-näyttelyn ohella Clubi on yksi vuoden ehdottomista must-tapahtumista. Se on tilaisuus, jossa ennen kaikkea tavataan ystäviä ja pidetään hauskaa, vietetään siis aikaa mitä parhaimmassa seurassa. Nyt jo toista vuotta peräkkäin meillä on ollut paikalla myös nyyttärivoimin kerätty piknik-pöytä, jonka herkut tuntuu olevan vuosi vuodelta mitä makeimmat. Ihan jo siis pelkästään syömisen takia kannatti paikalle ilmaantua! Itse olen ajatellut, että oli erkkarin tai clubbalrin tuomari kuka hyvänsä ja puheet ennen koitosta mitä tahansa liittyen iänikuiseen tuomaripeliin ja politikointiin, paikalle on mentävä ja mitä enemmän saadaan haalittua koiria paikalle, sen parempi. Clubia siis odotettiin kuin kuuta nousevaa ja oltiin kissoja pistoksissa koko porukka, kukin tahollaan pitkin Suomen maata. Eihän siinä meinannut viikolla enää malttaa nukkuakaan ;o)

Clubilaisten eväitä

Clubbarissa jenkit arvostellaan väreittäin niin, että mustat kisaavat keskenään, kirjavat omana sarjanaan ja ascobit eli blondit ja suklaamonnit (eli ruskeat) erikseen. Joka väristä valitaan uros ja narttu BIS-kehään, jossa siis lopulta kisaa 6 koiraa. Tämän lisäksi tietysti on perinteiset BIS-pennut, BIS-kasvattajat, BIS-veteraanit sekä extrana leikkattuturkkisten sarja, johon saa osallistua jenkit, jotka ovat syystä tai toisesta päässet pitkästä tukastaan. Meidän joukkue saapui paikalle sankoin joukoin: pentuja oli 2, mustia 5, ascobeja 4 ja kirjavia 3 sekä yksi lyhyttukkasarjalainen, Prinsessa Ludivine :))

Kun on kyseessä suht isotöinen turkkirotu, vaatii tämä tietysti hurjan määrän työtunteja turkkien parissa ennen h-hetkeä. Pohjatyö kuitenkin tehdään jo viikkoja, kuukausia ennen näyttelyä sillä yhdessä yössä ei ihmeitä saavuteta niin koira turkin kuin yleiskunnonkaan kannalta. Itselläni oli 4 näyttelyyn ilmoitettua jenkkia kotona, joista vain kaksi ns. täydessä turkissa ja kyllä voin todeta, että hirmu paljon enempää en olis jaksanutkaan. Näiden pesut, treenit, lenkitykset ja kaikki se huippukuntoon ns. virittäminen vie tuhottomasti aikaa, eikä siinä työtunteja lasketa! Sen tietää jokainen, joka on turkkikoiraa kisakunnossa vuodesta toiseen pitänyt. Ei siinä toden totta jää aikaa eikä energiaa soitella läpi tuomareita ja pohjustaa voittoja, kuten jälleen olen kuullut näyttelyn jälkeen puhuttavan. Katkaistakseni huhuilta siivet, totean nyt ääneen, että pari viikkoa ennen näytteä sain tietää tuomarimme sukupuolen, että näin syvä oli ystävyytemme. Jokainen, joka asiaan oikealla tavalla suhtautuu, tietää sen, että nämä puheet ovat vain kateellisten panettelua ja uskoisinkin, että "tyhjät tynnyrit kolisee eniten". Kovalla työllä, periksiantamottumuudella ja ítsensä likoon laittamisella ne huippunäyttelykoirat rakennetaan! Ei siinä tarvita puheluita tai suhteita, ei politikointia eikä kieroiluja. Riittää, että antaa kaikkensa ja keskittyy olennaiseen.

Tällä kertaa sillä päästiin seuraaviin tuloksiin, liki 80 ilmoitetun jenkin joukosta:

BIS1, BIS3, BIS4, BIS5, BIS-pentu, BIS-kasvattaja, BIS-leikattuturkkinen ja monta monta muuta hienoa voittoa ja sijoitusta!

Nyt on siis kiitoksen aika - KIITOS meidän huikealle joukkueelle, jokaiselle yhdessä ja erikseen! Uskomatonta mitä yhteen hiileen puhaltamisella voidaankaan saavuttaa! :))

Täydelliset tulokset ja kuvat ilmaantunevat http://www.sannavartiainen.com/ -sivustolle pikimmiten, tässä kuitenkin ensimakua tunnelmista:

BIS-pentu Very Vigie Good Looking

BIS1 Very Vigie Fame ND´Fortune

BIS-kasvattaja kennel VERY VIGIE

Sydämelliset kiitokset haluan lähettää Laurentille Sveitsiin siitä, että näin monta upeaa Very Vigie-koiraa on tällä hetkellä Suomessa. Näin saattaa käydä, jos yhteistyö perustuu luottamukseen ja vanhat konkarit luottavat nuorisoon. Muistan nimittäin elävästi vieläkin vuosien takaa erään sähköpostin, jonka loppuun Laurent oli kirjoittanut kuvauksen minusta "The girl is very talented.". Olin pakahtua ylpeydestä, olinhan ihan aloittelija ja tuollainen kohteliaisuus spanieligurun sanomana oli enemmän kuin lottovoitto. Sen lauseen seurauksia voidaan nyt lukea esimerkiksi näiden Club Show-tulosten muodossa. KIITOS LAURENT!  <3

Tunnustuksia ;o)

Melkein kuukausi on vierähtäny viimeisimmästä blogi-kirjotuksesta, ihan uskomattoman nopeesti menee aika kyllä! Kuukauteen on mahtunu monenlaista, mm. huikeat maturepartit, joista lisää tuonnempana. Kovasti on pyöräilty sessujen kanssa aina kun kelit vaan sallii, sateet vaan haittaa harrastuksia. Työjutuissa on meneillään joku ihmeen hulinakausi - joka tosin voi olla ihan itsekin aiheutettu. Voipa olla niin, että kun harrastusrintamalla hiljenee ja kisareissuja on harvemmin, on siirrettävä se energia johonki toiseen kohteeseen ja tässä sitä taas ollaan sitten. Ei sitä osaa ihminen olla hämmentämättä :D Mahtavia projekteja on tuloillaan nuorisolaisten kanssa, perästä kuuluu ;o) Eilen ilmesty Jyväskylän tiedostuslehti, jossa avattiin jo hieman tulevaa... Edelleen oon sitä mieltä, että nuoriso osaa uskomattoman paljon ja hienoja juttuja, kunhan heille vaan tarjotaan mahdollisuuksia. Paljon muutakin siis osaavat ja oivaltavat, ku ostoskeskusten ovien edessä sylkemisen, uskokaa tai älkää, minä ainaski uskon. Uskaltakaakin yrittää tätä päätä kääntää, niin saatte piiskaa.

Kevyt? Raskas?

Sitten niihin tunnustuksiin. Huikeisiin sellaisiin. Eilen oli hämmentävä tilanne eräässä ruokaravintolassa. Tilasin juomaksi rakastamaani maitoa. En vois elää ilman sitä. Kylmä maito vaan on yks elämän hienoimmista asioista ja toimii aina ja kaikkialla. On mm. maailman parasta darra-juomaa, jäillä! No, tarjoilija kertoi, että heiltä löytyy rasvatonta maitoa. Pyysin kevyttä ja mielessäni jo pohdin, että tilasinko sittenkin väärää. Koska eihän ihminen VOI muistaa, kumpi on kumpaa. Olin kuitenkin hiljaa ja kiltisti otin vastaan lasillisen maitoa, todetakseni että se maistuu kermalle ja tein kamalan rikoksen ja hain automaatista sitä oikeaa, rasvatonta maitoa. Joten kanssaihmiset, jos päädytte joskus syömään kanssani niin tämä on se juomatuote, jota mun pitäis osata tilata. Se vaaleansininen. Älkääkä yrittäkö väittää, että ite muistaisitte kumpi on kumpaa? Tai että aina tietäisitte suoraan, kumpi on vasen ja kumpi oikea.

No sitten on ehkä kerrottava miksi maturepartit on nimenomaan ne. Liittyy muutaman vuoden takaiseen tapahtumaan, jossa ikiteinisiskoni Laura oli Jyväskylän yössä. Oltiin taksilla matkalla keskustaan ja heti taksista poistuttuamme eräs ilmeisen nuori mieshenkilö kiinnitti huomiota seurueeseen ja tokaisi siskolle, että "mihis mature on menossa?". Sisar sitten hölmistynyt ilme kasvoillaan totesi, että "Minustakin tämä uusi huivi on upea". Uusi huivi oli upea, kutakuinkin tuollainen kuin oheisessa kuvassa. Jatkettiin matkaa ja sisar sitten kysyi multa, että "mitä se mature sitten oikein tarkoittaa" ja koko iltahan meni siihen, että sisko kysyi toistamiseen se sama hölmistynyt ilme kasvoillaan, että "Enkö minä enää ole teini, minähän olen vasta niin ja niin nuori". Siitä lähtien ollaan kaveriporukan kesken ristitty eläinkuosit maturekuosiksi. Ja tästä sitten tuli nimi myös synttärijuhlille, jossa luvut nyt vaan sattuu olemaan jo aika mature-sarjaa, vaikka toiminnan määrässä ja laadussahan se ei toki millään tavalla näy ;o)

Juhlat oli jälleen tosi tylsät ja vauhdittomat, kuten meillä yleensä pukkaa olemaan. Kiitokset mukana synkistelleille ihanuuksille! Olette se elämän suolaisuus <3

Maturepirret :))

Tätä kirjoittaessa alkaa olemaan jo aikamoinen näyttelykuume ja jännittää jo kovin tulevan viikonlopun spanielikokoontumisajot Lohjalla. Laskin tuossa hiljaa mielessäni, että about 15 sessua on meidän joukkueen edustus tulevan sunnuntaina karkeloissa, joten päädyin tilaamaan uudet trimmaussakset ja piirtämään eilen illalla paperille kulkuneuvot matkustajineen. Vielä ne ehtii moneen kertaan muuttua, mutta kun joukkue alkaa olemaan jo aika suuri, on pakko miettiä, kuka istuu kenenkin kopissa, että mahtuu autoon edes kuski omalle paikalleen :D Ihana nähdä tovereita ja viettää päivää mitä parhaimmassa seurassa, cant wait!! Kuvamatskua lupaan päivitellä etenkin päivän huikeasta piknik-osiosta. Mahtaako siellä kukaan muistaa koko kilpailuosuutta sen kaiken syömisen keskellä? ;o)

Tämän mielestäni hyvin miellyttävän kuvan myötä toivottelen oikein antoisaa loppuviikkoa ja viikonloppua kaikelle kansalle, olkaa onnellinen!

Syksyn Säveliä

Syksy on täällä taas, niin hyvine kuin huonoine puolineen. Pitkäkarvakoirien kanssa tää on aina sitä aikaa, kun tuskaillaan kuratassujen kanssa. Kylppäri on aika ahkerassa käytössä, mitä se kyllä on tietysti ympäri vuoden, mutta näin syysaikaan ehkä vieläkin enemmän. Mutta ihan oma valintahan tämä harrastus ja tassujen lukumäärä on, että mitäpä sitä sen enempää tuskailemaan - let´s tiskaten vaan! Ja iloinen asiahan se hiekkakin on, mukavaa ku on olkkarissa ikioma Sunny Beach ;o))

Mutta että mikäkö syksyssä on parasta?  SYNTYMÄPÄIVÄT!!

Viikko sitten Savitaipaleen koirakilpailuissa järjestettiin yllärijuhlat Tanjalle, joka täytti kakunkin mukaan "25v again" :) Kakku saapui näyttelypaikalle Tanjan oman auton kyydissä, jossa Nooralla ja Tiinalla oli tekemistä sen kanssa, ettei se olisi ollut ihan soosina kuljetuksen jälkeen. Etenkin kun tomera Elo kävi tasaisin väliajoin kiinni juurikin siihen laukkuun, joka kakun sisälsi ja siirsi sen Elomaisen kevyellä ranneliikkellä syrjään :DD Hyvin kuitenkin pysyi suunnitelma Tanjan aavistamattomissa ja yllätys oli luettavissa sankarin kasvoilta, kun juhlatamineet oli katettu teltalle sankarin ollessa toisaalla. Kiitokset Tanjalle jälleen yhdestä ystävyysvuodesta lisää, olet korvaamaton!

Tanjuska tutkimassa Prinsessa-pussin sisältämiä tuotteita

Tuo oli ihana päivä ystävien kanssa, lepposa ja kiireetön tunnelma, koiranäyttelyä parhaimmillaan!Tuolloin jo piti kirjotella blogiin siitä, kuinka iso merkitys on sillä, että ympärillä on sellaisia ihmisiä, kuin meidän porukassa on. Sellaisia johon voi luottaa ja joiden kanssa yhteistyö toimii. Kiitokset siis vielä kaikille mukana olleille! Lisää näitä! :))

Kiitos Tiina, Tarja, Noora, Pirjo, Kirsi ja Tanja loistavasta päivästä!!

Sunnuntaina sitten käytiin koiralenkkeilemässä Helin ja Kirsin kanssa Muuratsalon maisemissa, meno oli lennokasta sanan kaikissa merkityksissä ja oheinen kuva tätä erinomaisesti kuvastaa :))  Väsynyttä sakki oli kyllä tämän reissun jälkeen, etenkin pikku-Räikkönen, joka viipottaa haamun ominaisuudessa kuvan alareunassa :D

En tiedä onko kivempaa järjestää ylläreitä ystäville vai saada niitä itse, molemmat ehkä yhtä kivoja :)) Pahaa aavistamatta menin avaamaan ovea ovikellon soidessa ja siellähän oli Marjatta kainalossaan melkoinen ylläri! Tytöt oli puolestaan päättäneet yllättää meikäläisen 20-vuotissynttäripäivänä ;o) Uusi pinkki ja läpikuultava trimmisalkku on kovin tarpeellinen ja niiiiiin hieno, kiitos siitä :)))

Tällä viikolla on myös ollut sitä sellaista pyöräprojektia. Alkukesästä jo valitin, että ole toimivaa pyörää ja koska Rakas Uunoni on meistä se käytännöllisempi ja etenkin säästäväisempi, oli ehdotus hakea Saarijärveltä Uunon vanha ajokki ja kunnostaa se pelikuntoon Kertulle. No, tuli muuttujia ja niiden jälkeisiä vaiheita ja taas muuttujia ja koskaan sitä ajokkia ei ajettavaan kuntoon saatu. Niinpä yllätys oli melkonen, kun Uuno ajatti alkuviikosta sen uuden ja upean polkupyörän eteiseen ja siinä sitä sitten ihailtiin! Väri oli valkoinen - ja mitä parhain erinäiseen tuunaamiseen. Niin sai valkoinen ratsu lehmänläikät kylkeensä ja lisävarusteina on tähän mennessä asennettu laNppu sekä lehmänläikällinen varoittaja eli piippari, jolla voi komppania kanssapolkijoita varoittuu tulostaa (ihan ku ei muuten näkyis ja kuuluis) :)) Ihana lahja, Ihana mies <3

Lulu ja Hermanni matkalla taipaleelle - kuka vie ja ketä? :)

Kauhee kuinka tää kuulostaa nyt siltä, että kaikki on niin supertäydellistä, mutta minkäs teet jos on ihmisen hyvä olla. Synttäripäivä oli mainio ja tästä seuraavasta kuvasta yllättyy varmasti moni meikäläisen hyvin tunteva, koska en ihan itekään pysty tajuamaan, että kyseiset, kuvassa esiintyvät tuotokset ovat omaa aikaansaannostani ;o)) Piti ottaa kuvaki ennenku hävisivät parempiin suihin! Kaikki asianosaiset ovat edelleen hengissä (toim.huom).

Muuten meidän valtakuntaan kuuluu ihan tavallisia askareita, synttäripileitä odotellessa on hyvä ottaa vähän rennosti ja tuleva viikonloppu vietetäänki mökkeilemässä koko bändin voimin.

Antoisaa ja sopivan veikeetä viikonloppua kaikille kanssaihmisille!

Pullean Pojan Päiväunet :))

Ps. Laulu sadepäivän varalle :)

"Vierivä kivi ei sammaloidu" ;o))

Ajattelin ainakin lähtökohtaisesti pyrkiä siihen, että tämä blogi ei käsittele ainoastaan koiria, vaan elämää ylipäänsä. No, nyt on pakko kirjotella vähän koiramaisista suunnitelmista, kun oon niin tohkeissani niistä :))

Joskus tämä harrastaminen on tasasempaa ja joskus taas vähän tuulisempaa, niinku elämä yleensäkin. Oon huomannu, että niinä aikoina kun tuntuu vastustavan ja tulee eteen yhtä sun toista ankeuttajaa, mulla on tapana laittaa ns. myllyt pyörimään ja siksipä nytkin on ollut taas ihana suunnitella kaikenmoisia projekteja sen sijaan, että vastaisi typeriin huuteluihin. Parasta laittaa se kaikki valtava energia johonkin ihan muuhun, mieluiten positiiviseen harrastamiseen ja etenkin sen eteenpäin viemiseen. Mihin tässä koiraharrastuksessa ihmiset pääsiskään ja mitä ne voiskaan saavuttaa, jos tultais toisten kanssa toimeen, edes jollain tasolla, eikä aina oltais kyräilemässä. Oma asenne tässäkin ratkaisee kaikista eniten. Kyllä meistä ihan jokainen voi kattella peiliin ja miettiä, onko se oma toiminta ihan sitä, millaista sen kuuluis olla. Itse ainakin olen vuosien varrella kasvanut monen asian suhteen ja asennetta olen pyrkinyt muuttamaan suvaitsevaisempaan suuntaan. Ajat muuttuu, ihmiset kasvaa ja on hyvä antaa niin itselle kuin toisillekin toinen mahdollisuus. Loppujen lopuksi ihminen, jolla ei ole kenestäkään mitään hyvää sanottavaa ja joka keskittyy enemmän muiden elämään kuin omaansa, tekee vain hallaa itselleen. Ilmapiiri tällaisen ihmisen ympärillä on negatiivinen ja levittää ympärilleen vaan ikävää henkeä. Jokainen on varmasti törmännyt tällaisiin ihmisiin niin töissä kuin vapaa-ajallakin ja todennut, kuinka apeaksi sellainen seura mielen pitkällä juoksulla saakaan. Ja niinhän se on jossain sanottu, että "Hymyile, niin saat ystäviä. Väännä naama ruttuun niin saat ryppyjä." Valtavan ihanasti sanottu! :)))

Tädääääää ;o)))

Mutta sen sijaan, että jatkaisin ankeasta aiheesta, siirryn mukavampiin, koska pidän niistä enemmän. Ihanaa on löytää näille tulevaisuuden lupauksille oikeita koteja ja olen hyvin onnellinen, että Tiia-ystäväiseni on palannut taas jenkkiharrastukseen. Katsotaan mitä blondijoukkue Tiia&Jonas vielä saakaan aikaan :)) Suomeen siis ensi viikolla saapuu Slovakiasta Layton Viva Las Vegas. Jonas on meidän Totin, Int&Multi Ch Afire´s Cover To Win:in poika ja äiskänä on Int Ch Layton Georgianne, joka on periyttänyt aika kivan tasaista jälkeä. Hänen poikansa, Ch Layton Quote Me aka Philippe on Tanskan MV-näyttelyn 2010 ROP-voittaja junnuluokasta. Slovakialainen Linda-ystäväni oli jo muutamaan kertaan vihjannut, että Philippe olis Suomen SERTiä vailla ja nyt kun asiasta tuli eräs päivä ohimennen puhetta, päätettiin yhdessä tuumin Tanjan kanssa, että nyt olisi Philippen Suomen visiitti mahdollinen. Ja niin tulee pikku-Jonaksen ns. kylkiäisenä myös musta poika hetkeksi Suomeen skabailemaan. On aina kivaa saada uusi tuttavuus Suomeen ja kehiin, tulevaisuus näyttää sitten mihin projekti kantaa.



Layton Viva Las Vegas - pian Suomessa Tiian hoivassa ja taitavissa käsissä :))

Int Hr Hu Dk Se Ch Sk Hu JCh JWW '10 Layton Quote Me "Philippe"

Muutamia muitakin kivoja virityksiä on, sen verran paljastettakoon, että näyttävät sangen lehmänläikikkäiltä, mutta näistä lisää sitten, kun varmistuvat ;o) Uusia, innokkaita, yhteistyökykyisiä ja aurinkoisia eli jenkille sopivia koteja kaivataan näille tulevaisuuden projekteille aika-ajoin. Jos tunnistat kuvauksesta itsesi, ota yhteyttä niin keksitään jotakin ;o)

On myös ihanan huojentavaa huomata, ettei tarvi olla itse ihan kaikkialla kisaamassa ihan joka viikonloppu, kun on niin ahkeria ja innokkaita ihmisiä ympärillä. Tiimin edustus on menossa sinne sun tänne ja oma kalenteri alkaa vaikuttaa siltä, että vois olla jopa aikaa olla kotona...Voishan siihen vaikka tottua ;o)) Mutta ei nyt sentään ihan voi jäädä laakereille lepäämään, vaan on suunniteltava jo ens vuotta. Itävallan WW-12 on jo kovasti mielessä ja paraikaa kasataan reissukokoonpanoa kasaan ja tutkaillaan mitä, ketä, miten ja milloin matkaan saatetaan ;o) Voi vitsi, että mää tykkään suunnitella!!

Nyt olis alettava kirppari-kamojen raivaamiseen, huomenna se laNppujen ja muiden myynti taas alkaa. Eli Seppälän kirpparille kaikki paikkakuntalaiset - pöytä numero 126 sisältää totuttua hinta-laatu-tuåte-suhdetta ;o)))